Louhiminen
Põhjakivi uskoo tuotantoprosessin pitkäjänteisyyteen ja soveltaa sitä kokonaisvaltaisesti aina louhinnasta muotoiluun asti. Kaikki alkaa kalkkikiven louhinnasta ja jotta se voitaisiin tehdä mahdollisimman tehokkaasti, hävikkiä minimoiden, käytämme joka kerroksessa eriasteista sähkösahaustekniikkaa. On tärkeää havaita kalkkikivikerrostumien luonnonmukaiset murtumat ja kulkea niiden mukaisesti, jolla saavutetaan hyvä liuskekoko. Sahauksen jälkeen, raskaampi kalusto nostaa liuskekivet yksitellen ylös ja kuljettaa ne varastoon odottamaan prosessointia. Kaikkeen tähän vaaditaan kokemusta ja tietoutta, joka on periytynyt sukupolvelta toiselle ja jonka oppimiseen kuluu vuosikausia.
Tämän jälkeen kalkkikiviliuskeet käsitellään tarkalleen tilausten mukaisesti. Joka kerrostumalla on tietyt ominaisuudet, jotka soveltuvat erilaisille kalkkikivituotteille. Põhjakiven työntekijät tuntevat kivensä paremmin kuin omat taskunsa ja poistavat siitä kaiken ylimääräisen materiaalin. Mitään ei silti mene hukkaan, sillä olemme kehittäneet erilaisia tuoteperheitä monessa eri koossa. Näin käytämme 90-95% kaikesta kivestä. Jäljellä jäänyt materiaali käytetään tietyömailla ja louhosten maisemoinnissa, kun kaivostoiminta on saavuttanut päämääränsä.
Luonnonkivituotteita suositaan Euroopassa, sillä niillä on hyvin pitkä elinkaari muihin materiaaleihin verrattuna, eivätkä ne sisällä tuotantoon ja käyttöön liittyviä haitallisia ainesosia. Luonnonkiveä pidetäänkin yhtenä ympäristöystävällisimmistä rakennusmateriaaleista. Tuotantoprosessimme on turvallinen ja ylijäävä materiaali palautuu puhtaana takaisin luontoon. Näin maaperä sekoittuu ravitseviin mineraaleihin, jolloin ne saavat sekoittua ylimpien maakerrosten kanssa ja samalla lisäävät kasvien kasvuvoimaa.
Olet saattanut nähdä, miten villiorkideat kukkivat keväisin runsain määrin vanhojen kaivausten alueilla. Näin tulee käymään myös Põhjakiven louhoksilla.